Tupa oli täynnä, kun presidenttiehdokas Alexander Stubb vieraili Foibekartanolla 

Yli sata kuulijaa saapui paikalle, kun kokoomuksen presidenttiehdokas Alexander Stubb vieraili toiseksi viimeisenä kampanjapäivänä Foibekartanolla. Stubbin kanssa keskusteli kokoomuksen kansanedustaja Pekka Toveri, ja keskustelua moderoi aluevaltuutettu Heli Hakala. Tilaisuuden avasi Foibekartanon toimitusjohtaja Ulla Broms

”Tunnelmat ovat aavistuksen jännittävät mutta rauhalliset”, aloitti Stubb, joka kertoi käyneensä 120 kunnassa ja 44 vaalitentissä. Puhetilaisuuksia on ollut lähes 600. 

Stubb koki ilahduttavaksi sen, että kampanjan henki on ollut rakentava ja suurimmaksi osaksi on puhuttu asiaa. 

”Meillä on Yhdysvaltain kahtiajakautuneeseen vaaliasetelmaan verrattuna hyvä tilanne. Yhdysvalloissa oman puolueen ehdokkaat eivät kykene käymään sivistynyttä keskustelua keskenään”, Stubb huomautti. Kansanedustaja Pekka Toveri lisäsi, että olemme globaalisti katsottuna etuoikeutettuja, koska meillä on mahdollisuus äänestää vapaissa vaaleissa. ”On ilahduttavaa, että niin moni käyttää oikeuttaan”, hän sanoi ja viittasi korkeisiin ennakkoäänestyslukuihin. 

Suomi on yksi tärkeimmistä Nato-maista 

”En ole koskaan elänyt niin epävakaata aikaa kuin tällä hetkellä eletään. Mutta en myöskään ole elänyt aikaa, jolloin olisimme olleet yhtä turvassa kuin nyt sotilas- ja talousliiton osana”, Pekka Toveri huomautti keskustelun alussa. 

Keskustelu pysyttelikin tiiviisti Nato-näkökulmassa, ja Stubb korosti Suomen vahvaa puolustusta osana Natoa. ”Suomalaista puolustusta ihaillaan. Sitä halutaan tulla paikan päälle katsomaan ja oppimaan Yhdysvalloista asti”, hän sanoi ja korosti, että meillä on erinomainen puolustus- ja turvallisuusjärjestelmä. 

Stubbin mukaan Suomi on Yhdysvaltain ja lännen näkökulmasta nyt yksi tärkeimmistä Nato-valtioista, koska olemme pohjoisen puolustuksen lukko lännen ja Venäjän välissä. “Eikö ole kiinnostavaa, että Suomi, Pohjois-Euroopan itäisin maa, on kaikista vahvimmin integroitunut länteen”, Stubb kysyi yleisöltä. 

Stubb muistutti, että Suomi on ollut mukana erilaisissa Nato-kuvioissa jo 1990-luvulta saakka. Hän haluaisi nähdä Suomen tavoittelevan Nato-huippukokousta vuonna 2026 tai 2027. ”Liittolaiset ilahtuisivat siitä, että uusi Nato-maa järjestäisi kokouksen. Haluaisin nähdä Suomen Naton ytimessä”, hän sanoi. 

Suomessa asiat ovat hyvin 

Stubbin mielestä Yhdysvaltain seuraavan presidentin valinnalla ei pitäisi olla Suomen näkökulmasta merkitystä. Yhdysvaltain tämänhetkistä ulko- ja turvallisuuspolitiikkaa Stubb kuvasi unilateralismiksi, jossa ei uskota monenkeskisiin instituutioihin vaan kahden tai kolmen välisiin kumppanuuksiin. ”Amerikan vaalit ovat toki maailman tärkeimmät vaalit, koska niillä on seurauksia maailmanpolitiikkaan”, Stubb sanoi. 

Stubb ja Toveri keskustelivat myös Venäjän tilanteesta. Stubbin mukaan Venäjää johtaa kymmenen vuoden päästä Putin tai Putinin kaltainen henkilö, eikä Venäjästä ole tulossa liberaalia demokratiaa. ”Venäjällä on käynnissä sotatalous, jossa 6,5 prosenttia koko maan bruttokansantuotteesta menee sodan ylläpitämiseen. Aika raju luku”, Stubb sanoi. 

Levottomasta maailmantilanteesta huolimatta Stubb näkee Suomen tilanteen valoisana. ”Asiat ovat meillä hyvin. Meitä pelotellaan hiukan liikaa julkisessa keskustelussa”, hän toteaa. 

 

Foibekartano toivottaa Alexander Stubbille ja kaikille presidenttiehdokkaille onnea vaalipäivään!