Foibekartanon immersiivinen aistihuone on esimerkki teknologiasta, joka tuo iloa ikäihmisten ja työntekijöiden elämään.
Hyvän elämän koordinaattori Nadja Liimatta ja Foibekartanon asukas Seppo Aumanen tutkimassa vedenalaista maailmaa. Immersiivinen tila vie kokijan hetkessä tutkimusmatkalle, vaikka veden alle tai taivaan korkeuksiin. (kuva Eero Viljakainen)
Korvaako robotti aidon välittämisen? Hoitavatko koneet tulevaisuudessa ikäihmiset? Tällaisia ovat yleisimmät virheelliset käsitykset siitä, mitä teknologian käyttö hoivatyössä aiheuttaisi. Pelko on turha, sillä kasvotonta huolenpitoa ei halua kukaan.
TV1:n A-studiossa keskusteltiin 16. syyskuuta teknologian käytöstä ympärivuorokautisessa asumispalvelussa. Siinä kerrottiin, että hallituksella on tavoite laskea ensi vuoden kesästä lähtien teknologioiden käyttö hyväksi henkilöstömitoituksessa. Hallituksen tavoite on oikea ja toivottu. Attendon liiketoiminnan kehitysjohtaja Minna Nissinen huomautti aiheellisesti, että tällä hetkellä ammattilaiset tekevät robottien töitä.
Teknologia fiksusti käytettynä ei vähennä vaan lisää yhteisiä hetkiä asukkaan kanssa. Se tekee arjesta ja juhlasta mukavampaa. Foibekartanolla halutaan varata työntekijöiden aika yhdessäoloon asukkaiden kanssa ja antaa teknologian hoitaa sellaiset työt, jotka eivät liity kanssakäymiseen.
Foibekartanon asukas Tellervo Aarrevaara ja Hyvän elämän koordinaattori Eero Viljakainen uppoutuivat värittämänään seinille ilmestyneitä kuvioita. (kuva Nadja Liimatta)
Foibekartanon kyläyhteisössä, puutarhan ja kotieläinten keskellä asuu kolmisensataa ikäihmistä. Näemme vaivaa hyvän elämän eteen. Yksi osa tätä vaivannäköä on se, että työntekijät ja ikäihmiset opettelevat hyödyntämään teknologiaa yhdessä. Foibekartanolla alettiin käyttää digitaalisia välineitä aktiivisesti jo vuonna 2015. Työntekijät ja iso osa asukkaista ryhtyivät aktiivisiksi sosiaalisessa mediassa, kuvasivat ja videoivat. Kiinnostus teknologiaa kohtaan yhdisti asukkaita, läheisiä ja ammattilaisia. Nyt Foibekartanolla on jo kokemusta siitä, että teknologia lisää myös veto- ja pitovoimaa ikäihmisten asumispalveluissa. Kehittämisen into on läpäissyt koko talon.
Foibekartanon päätalon “hyvinvointikadulla” avattiin hiljattain niin sanottu immersiivinen tila eli aistihuone, jossa kävijä voi ikään kuin astua virtuaaliseen maailmaan, toiseen todellisuuteen: merelle, lontoolaiseen katunäkymään, vantaalaiseen luontoon tai syksyiseen metsään. Immersiivinen tila on kolmas Suomessa ja ensimmäinen erityisesti ikäihmisten käyttöön suunnattu. Kävijä voi seisoa keskellä huonetta ja tuntea olevansa nojatuolimatkalla. Hän voi värittää kädellään seinään heijastettuja kuvioita tai harrastaa liikuntaa. Tilassa jopa tuoksuu: metsä, uusi auto tai meri. Asukkaamme ovat ottaneet tilan ennakkoluulottomasti käyttöön ja ideoivat kohteita, jotka voidaan videoida 360-kameralla tulevia käyntejä varten. Kävijät ovat kutsuneet aistihuonetta terapiahuoneeksi ja satumaaksi.
“Meille, jotka emme enää pääse kaukaisiin maihin, tämä on mainio korvike”, sanoi asukas Tellervo Aarrevaara.
Foibekartanon immersiivinen aistihuone. Tila on kuution muotoinen ja sen seinät ovat mitaltaan lähes nelimetriset. Kuva heijastuu tarvittaessa neljälle seinälle ja lattiaan. Kaikki nämä reagoivat myös kosketukseen. Erilaiset tuoksut ja äänet täydentävät elämyksen. (kuva Eero Viljakainen)
Juuri tällainen, tarkoituksenmukainen teknologian käyttöönotto hitsaa asukkaita ja työntekijöitä yhteen, sanovat myös Foibekartanon Hyvän elämän valmentajat, sotealan ammattilaiset. Laitevalmistajat janoavat tällaista palautetta, jossa yhdistyvät asukkaiden ja ammattilaisten näkemykset. Sen avulla valmistajat osaavat kehittää yhä parempaa ja käyttäjäystävällisempää teknologiaa.
Teknologiaa ei kannata pelätä vaan sen sijaan on mietittävä tarkasti, minkälaisissa tehtävissä sillä on paikkansa. Tarvitaan pientä heittäytymistä! Mahdammeko edes aavistaa, mitä kaikkea hyvän elämän eteen tehty ihmisen ja teknologian yhteinen innovointimatka tuo tullessaan.
Ulla Broms
Artikkeli on julkaistu Koivukylän Lähinsanomissa 5/2024
Varpaat santaan. Tellervo Aarrevaara nauttii virtuaalisesta matkustamisesta. Tila mahdollistaa matkustuselämyksiä niille, jotka eivät enää itse pääse kaukomaille. (kuva Nadja Liimatta)