Tärkein syy tulla SuomiAreenaan Poriin ovat ihmiset, joiden kanssa olemme saaneet keskustella ja jutella Foibekartanon kansalaistorin punaisella mökillä ja tapaamisissa. Koska Foibekartanon keskustelun teema on tänä vuonna seksuaalisuus, olemme puhuneet ihmisten kanssa heidän syvimmistä inhimillisistä tunteistaan ja tarpeistaan: rakkaudesta, erotiikasta ja läheisyydestä mutta myös yksinäisyydestä ja kosketuksen puutteesta tai ongelmista seksissä.
Meitä puhuttelee se, että osa ihmisistä on kokenut leskeksi jäämisen tai parisuhteen päättymisen jälkeen, ettei seksuaalisuus enää kuulu heille. Meidän näkemyksemme mukaan seksuaalisuus kuuluu jokaiselle ihmiselle, oli hän parisuhteessa tai ei. Toki jokaisella on oikeus ja vapaus itse määritellä, haluaako hän kokea olevansa seksuaalinen olento, mutta elämäntilanteen ei tarvitse määrätä ketään seksuaalisuudesta sivuun.
Ihmiset ovat myös kertoneet, kuinka he ovat löytäneet uuden, onnellisen parisuhteen leskeksi jäämisen jälkeen tai kuinka he vielä toivovat löytävänsä uuden kumppanin. Heistä on tuntunut vapauttavalta voida puhua seksuaalisuudesta ja seksistä ammattilaisten kanssa arkipäiväisesti, vailla syyllisyyttä tai häpeää. Tavoitteemme onkin poistaa seksistä ja seksuaalisuudesta häpeä ja tuoda se kaikkine nyansseineen arkipäiväiseksi osaksi elämää.
Yhteistyökumppanimme Väestöliiton Hyvinvointi Oy ja Amorin Oy ja heidän taitavat seksuaaliterapeuttinsa ovat tarjonneet ihmisille arvokasta apua ja tietoa myös seksin apuvälineistä, joista voi olla hyötyä ja iloa. Seksin harrastaminen on terveysteko.
Ei muuten ole tavatonta, että kahdeksankymppinen leski huomaa hierojalla käydessään, ettei kukaan muu koske häntä fyysisesti arjessa. Sellaisessa tilanteessa myös katse ja silmiin katsominen tuntuvat kosketukselta.
Kohtaamiset ja keskustelut SuomiAreenassa ovat osoittaneet, että ihmisillä on tarve puhua seksuaalisuudesta. Aiomme jatkaa edelläkävijän työtä, jotta tabut ja myytit ikäihmisten seksuaalisuudesta hälventyvät.