Tällä viikolla on vietetty Muistiviikkoa ja eilen oli Maailman Alzheimer -päivä. Foibekartanossa muistisairauteen liittyviä asioita ja ihmisten hyvinvointia mietitään joka päivä, asuuhan meillä asukkaita, joista suurella osalla on muistisairaus. Tapamme puhua ja arjessa käyttämämme sanat ovat tärkeitä, sillä sanat kantavat merkityksiä. Olemme hyvästelleet seuraavat viisi tapaa puhua ja korvanneet ne ihmisläheisemmillä sanoilla.
1. EI: Vanhus karkasi
Omasta näkökulmastaan ikäihminen ei karkaa. Hän lähtee liikkeelle ja itselleen tärkeään paikkaan aivan kuten kuka tahansa. Hänellä on omat tarpeensa ja perustelunsa halulleen lähteä, vaikka ne olisivatkin menneisyydessä. Meidän tehtävänämme on ymmärtää, mikä tarve lähdön takana on.
2. EI: Ikääntymisen ennaltaehkäisy
On etuoikeus saada vanheta. Vanhuutta tai ikääntymistä ei tarvitse ennaltaehkäistä, koska se ei ole sairaus vaan elämänvaihe. Foibekartanossa emme ajattele, että vain täydellinen terveys tuo hyvän elämän. Keskitymme siihen, mikä kaikki on mahdollista, vaikka sairaus tai krempat kaventavat mahdollisuuksia tehdä asioita.
3. EI: Onnistunut ikääntyminen
Herää kysymys millaista on epäonnistunut ikääntyminen? Elämä ei ole kenelläkään aina helppoa eikä onnistunutta, mutta tehdään siitä niin hyvää kuin mahdollista. Elämästä hyvän tekee se, että on tarkoitus ja suunta.
4. EI: Ikäihmiset tarvitsevat virikkeitä
Kanalassamme on virikkeitä, ei ihmisillä. Foibekartanossa suunnitellaan asukkaiden kanssa yhdessä elämyksiä, mielekästä ja järkevää tekemistä. Kuinka onnellinen onkaan se, joka tekee ruokaa, hiekoittaa pihaa tai huolehtii lampaista.
5. EI: Asukkaan suihkutus ja pesu
Geroartisti Taina Semi on listannut verbit, joita käytetään hoitotilanteissa, mutta jotka itse asiassa liittyvät tavaraan: tartutaan, nostetaan, järjestetään, sijoitetaan, sekoitetaan, raahataan, pistetään, kiinnitetään, kytketään, käännetään, pestään, korotetaan, vapautetaan, harjataan ja kannetaan.
Foibekartanossa asukas käy suihkussa ja peseytyy, vaikka häntä auttaisikin joku. Emme tee kenestäkään toimenpiteiden tai suoritteiden kohdetta. Emme ulkoiluta ketään, vaan me ulkoilemme yhdessä. Emme käytä verbejä, jotka passivoivat ja kuulostavat korjaamomaailmalta.
Ulla Broms