Foibekartanon toimitusjohtaja Ulla Broms on julkaissut yhdessä neurologien Kiti Mullerin ja Kristina Laaksosen kanssa tietokirjan "Treeniä varttuneelle keholle ja mielelle" (Bazar Kustannus). Kolme alansa kokenutta asiantuntijaa on koonnut kattavan tietopaketin siitä, miten ikääntynyt voi vaikuttaa elämänlaatuunsa erilaisilla harjoitteilla.
Ikäihmisten treenikirja muistuttaa, että vaikka ikääntyessä ihminen tekee asioita hitaammin, taidot toimia ovat tallella. Kirja antaa myös läheisille ohjeita siitä, miten tukea ikääntyvän ihmisen toimintakykyä. Ulla Broms painottaa, ettei ikäihmisten puolesta pidä tehdä liikaa asioita.
”Rinnallakulkijoiden kannattaa antaa ikääntyvälle aikaa tehdä asioita, sillä vääränlainen hyväntahtoinen avuliaisuus voi rapauttaa taitoja ja vähentää elämän mielekkyyttä”, sanoo Broms.
”Treeniä varttuneelle keholle ja mielelle” -kirja sisältää tutkittua tietoa kehon, mielen, muistin ja liikunnan yhteispelistä. Se havainnollistaa kiinnostavalla tavalla, miten aivoterveys ja toimintakyky ovat suorassa yhteydessä toisiinsa ja kuinka liike huoltaa aivoja.
Kirja sisältää liikesarjoihin perustuvia ja piirroskuvin havainnollistettuja harjoitteita, jotka tukevat kehon ja mielen hyvinvointia. Harjoitteiden avulla saavat treeniä myös monet kognitiiviset taidot kuten tarkkaavaisuus, keskittymiskyky ja muisti.
”Elimistön virkeyden ylläpitämisen kannalta on hyvä haastaa itseään, vaihtaa aika ajoin liikkeitä ja tehdä tutut askareet normaalista rutiinista poiketen”, sanoo Kristina Laaksonen.
Kirjan harjoitteita tehdään oman kehon avulla tai kotoa löytyvillä esineillä.
”Ihmisen arkiympäristö on oikea treenien aarreaitta. Kirja havainnollistaa, miten esimerkiksi ruoanlaitto on tästä oiva esimerkki”, sanoo Kiti Müller.
Kirjaan on haastateltu myös useita Foibekartano asuvia asukkaita, jotka kertovat, miten he ylläpitävät omaa toimintakykyään ja hyvinvointiaan.
Kirja löytyy kirjakaupoista, sitä voi ostaa Foibekartanolta ja tilata oheisen linkin kautta: linkki kirjakauppaan
Valokuva: Michael Müller