Kulttuuria aivoille Foibe Akatemiassa syksyllä 2021

Foibekartanon oma kulttuuri - Hyvän elämän kulttuuri

Eräänä elokuisena päivänä minua pyydettiin mukaan miettimään kulttuurin vaikutusta ihmisen aivoille. Aihe olisi syyskuisen Foibe Akatemian luennon teemana ja luennoitsijana olisi professori Kiti Müller, tutkija ja neurologi, aivotoiminnan huippuasiantuntija. Tilaisuuden juontajana toimisi Foibekartanon hyvän elämän koordinaattori Eero Viljakainen.

Luennon otsake sisältää kaksi valtaisaa suuretta, kulttuurin ja aivot. Aluksi tuntui melkein mahdottomalta saada otetta asioista. Kulttuurin tulee olla osa arkea ja kuulua peruspalveluihin, lähelle ihmistä. Mietimme mitä kaikkea kulttuurikäsite sisältää, miten kulttuuri on kehittynyt vuosituhansien aikana, miten se sisältää koko ihmisyyden ja on jättänyt muisti- ja kokemusjäljen ihmisen aivoihin. Miten aivomme ovat pystyneet luomaan näistä muistijäljistä ja kokemuksista tieteen, taiteen, tekniikan, ihmisen arvomaailman, oikeudenmukaisuuden, terveyden ja hyvinvoinnin, rakentamisen ja tuhoamisen. Koko henkeäsalpaavan, mahtavan nykyihmisen maailman.  Kulttuuri tarkoittaa yhteisön tai koko ihmiskunnan henkisten ja aineellisten saavutusten kokonaisuutta; tässä merkityksessä käytetään myös sanaa sivistys. Kulttuurisana on johdettu latinankielisestä substantiivista cultura, joka alunperin tarkoittaa viljelystä. Eri puolilla maailmaa  kulttuurit poikkeavat hieman toisistaan elinoloista ja mm. vauraudesta riippuen, mutta muodostuvat periaatteessa samoista osioista: Hyvä elämä, kehitys ja kasvu, turvallisuus, arvomaailma.

Aluksi muinaiset esi-isämme vaelsivat riistan perässä etsien uusia riistamaita ja keräten luonnosta ravintoa itselleen. Matkalla kohdattiin monia vaaroja ja jopa taistelua ravinnosta ja  riista-alueista tai petoja vastaan. Oli etsittävä turvaa ja leposijaa erilaisista luolista ja onkaloista. Siellä valmistettiin myös ravinto ja keskusteltiin erilaisin ääntelyin ja ilmein. Kehittyi ihmisen käyttämiä alkeellisia kieliä, laulua, musiikkia. Tulenkäytön oppiminen oli käännekohta ihmisen kulttuurihistoriassa. Tulenkäyttö mahdollisti ihmisen ravinnon laadun ja terveyden  parantumisen. Tuli tarjosi suojaa saalistajilta, sillä lämmitettiin leposija ja turvapaikka , se mahdollisti toiminnan pimeällä. Syntyi ihmisen ensimmäinen koti. Sitten matkaa oli jatkettava uuden riistan perässä. Luolan seinämiin piirrettiin erilaisia viivoja ja kuvioita, jopa eläin- ja ihmishahmoja. Tosiasiassa oli kyseessä viesti seuraaville luolaan eksyville. Kehittyi ihmisen ensimmäinen viestintä, käden käyttö itsensä ilmaisemiseen, kirjoitus ja taide.

Tämän päivän ihminen havittelee myös uusia asuinpaikkoja itselleen, kotia jopa avaruudesta, planeetoilta ja ehkä kuustakin. Tiedon ja viestien tallentamista, kuvantamista ja siirtoa avaruuden kautta erilaisten sateliittien ja digitaalisten laitteiden ja esim. langattomien yhteyksien avulla jne. Sehän on jo tätä päivää. Tieteen ja tekniikan kehittyminen mahdollistaa tämän.

Kehitykselle on puolestaan tarjonnut mahdollisuuden maailman ihmeellisin tietojenkäsittelyn "konehuone"       - ihmisaivot. Toinen syyskuisen luentomme otsakeaiheista, jonka saloihin Kiti Müller meitä johdattelee, onkin aivot. Odotamme innolla tapaamista. Tätä pohdiskelua voisi jatkaa loputtomasti, mutta nyt minun on palattava pääotsakkeemme pariin:

Foibekartanon oma kulttuuri - hyvän elämän kulttuuri. Kotikartanomme oma kartanokulttuuri!

 

Minulla oli syyskuussa mukava tilaisuus esitellä jo vähän etukäteen Foibekartanon, oman kotimme hyvän elämän kulttuuria. Olin laatinut Eeron avustuksella ja muutamien keskustelujen pohjalta Kiti Müllerin ja foibelaisten kanssa, yhteenvedon mielestämme kaikkein olennaisimmista osista Foiben kulttuuria.

Voimme ajatella Foiben kulttuurin sisältävän hyvän hoidon, levon- ja hyvinvoinnin  kulttuurin, turvallisuuden kulttuurin, arvomaailma kulttuurin, viihtyvyyden kulttuurin, luomisen kulttuurin, mielihyvän kulttuurin; ystävät, yhdessäolo, yhteisöllisyys, taide, musiikki, käsin luominen, liikunta, luonto, kauneus jne.  Haluamme  yhdessä ylläpitää ja kehittää omaa kulttuuriamme ja hyvinvointia. Viime aikoina  emme ole valitettavasti voineet tehdä kaikkea aivan haluamallamme tavalla, vaikka ihana henkilökuntamme onkin päivittäin, kekseliäin keinoin, järjestänyt paljon erilaista toimintaa ja hyvää oloa. Syynä on ollut maailmaa kourissaan pitävä hirmuinen pandemia. Onneksi on pientä toivoa, että voimme pikkuhiljaa päästä siitä irti.

Katsotaanpa nyt vähän tarkemmin mitä kulttuurimme sisältää.

Hyvinvointi, liikunta ja turvallisuus

Liikkuminen ja oleskelu piha-alueella

  • Kulkemisen kotipuistossa tulee olla turvallista seniori asukkaille ja valvottua myös viikonloppuisin. Jonkin verran on viikonloppuisin ollut häiriötä kotipihallamme.
  • Puistotiet ovat esteettömät ja hyvässä kunnossa myös eri apuvälineiden kanssa liikkuville. Lenkkipolulle voi pinkaista kotiovelta suoraan. Pari kertaa kun kiertää kauniin kotipuistomme on päivän askeleet melkein asteltu.
  • Tienvierustat ovat siistit ja kauniit, teiden varrella voisi olla pieniä yllätyksiä (istutuksia, taidetta, rakennelmia vaikkapa kivistä ja kasveista jne.)
  • Puistopolkujen varrella on toki jo usean vuoden ajan ollut isommat yllättäjät, kotipuiston odotetut kesävieraat lampaat ja pikku kanala. Kanat ovat jo kokeilleet kokovuotista asumista meidän kanssamme hyvällä menestyksellä. Täällä on omat kartanokoirat ja kissakin ja vierailijoina koiria ja mm. poneja ja viimeksi pari päivää sitten sadonkorjuumarkkinoilla kaksi hurmaavaa alpakka neitosta otsatukat heilahdellen ja bling-bling valjaat kimallellen. Toivotaan, että myös Petteri Punakuono kerkiää joulun alla meitä tervehtimään.          
  • Kehitetään edelleen yhdessä pientä, monipuolista ja kaunista yhteisöpuutarhaamme. Sieltä on saatu ihanat salaatit ja mausteet sekä sylintäydeltä kauniita kukkia ja monia marjakourallisia. Eikä sovi unohtaa luumu- ja omenapuutarhaa.
  • Yhdessä liikkuminen, luonnon seuraaminen ja keskustelutuokiot puistossa ovat tärkeitä. Samoin yhteiset kahvi- ja makkaranpaistohetket.
  • Luonnon kauneudesta löytää lohtua ja rauhaa.

         

Liikkuminen sisätiloissa

  • Esteetön liikkuminen on erittäin hyvin huomioitu sekä yhteisissä tiloissa että asunnoissamme.
  • Hyvä hoito, ravitseva ruoka, riittävä lepo ja rauha sekä voinnin mukainen liikunta hyvän elämän valmentajien ja terapeuttien johdolla kuuluu meidän arki- ja juhlapäiviimme.
  • Keskustelu ja muistelut pienissä ryhmissä on tärkeää. Yhteiset kahvi- ja herkutteluhetket. mm. kerhokahvit.
  • Kuntosali ja lämminvesiuima-allas ovat asukkaiden käytössä samoin fysioterapeuttiemme palvelut.Yhteisösaunat ja uima-allas löytyvät päätalosta. Jalkahoitajan ja kampaajan palvelut samoin.
  • Pelaaminen ja kilpailut yhdessä ovat saavuttaneet suuren suosion. Joskus pelataan melkein tosissaan!
  • Laulaminen, tanssiminen, liikunta, nauraminen joko yhdessä tai  kaverin kanssa. Mikä sen parempaa. On tärkeää huomioida toinen positiivisesti. Älä jää yksin, älä jätä ketään yksin.

Viihtyvyys, arvomaailmamme, luominen, mielihyvä (muistia parantavia toimintoja)

Foibekartanon livelähetykset youtubessa

  • Aamujumpat meillä on joka aamu joko pihaterassilla tai sisätiloissa säästä ja vuodenajasta riippuen. Osallistua voi myös youtuben välityksellä omassa kodissa kuten minä teen. Olen vähän aamu-uninen, joten en kerkiä mitenkään mukaan pihajumppaan. Ilman kunnon aamukahvia ei vanha saa vauhtia bodyyn.
  • EetunLuontohetket-sarja sai suuren suosion (toivotaan jatkoa Eetulta ja Nadja äidiltä!)
  • Foibekartanon takkaillat, musiikkitoivomukset ja tervehdykset . Hyvä musiikkituokio ja rupattelu, myös puhelimitse eri asuintalojen asukkaiden kanssa. Youtubessa livenä
  • Radio Foibekartano , tietoiskuja, tervehdyksiä, päivän teemoja. Youtubessa livenä
  • Luentotilaisuudet kuten Foibe Akatemia. Odotettu, mielenkiintoinen tapahtuma kerran kuukaudessa ja  nähtävänä myös youtubessa livenä mikäli ei itse pääse paikalle.
  • Erilaiset juhlatilaisuudet, dokumentit , taiteilijavierailut ja tapahtumakuvaukset youtuben välityksella, mikäli ei itse pääse paikalle.

Arvomaailma

  • Haluamme kunnioittaa kanssaihmisten arvomaailmaa. Pidän arvossa Foibekartanossa järjestettyjä hengellisiä tilaisuuksia ja keskusteluhetkiä.
  • Toivon suvaitsevaisuutta kanssaihmisiltä.
  • Keskustelen mielelläni elämän tärkeistä arvoista.
  • Radio Foibekartanon kautta voimme lähettää tutuille tervehdyksiä sekä vaihtaa juontajien välityksellä mielipiteitä ja kannanottoja.

Musiikki

  • Kuunnellaan paljon musiikkia. Musiikki vaikuttaa mielialaan ja hyvinvointiin.
  • Harrastetaan itse musiikkia. Foibekartanolla on oma laulukuoro ja täältä löytyy myös muutama muusikko.
  • Foibekartanossa on ikioma toivekonsertti-ilta , Foibekartanon Takkaillat.

Foibekartanon asukas Veikko on ilahduttanut meitä useissa tilaisuuksissa herkällä soitollaan. Hänen viulunsa soi maamme 100-vuotis syntymäpäivän kunniaksi sotaveteraanien juhlatilaisuudessa. Itselläni oli kunnia osallistua Suomen 100-vuotisjuhlaan Foibessa itsenäisyyspäivänä. Suomen poliisikuntien yhteiseen juhlakonserttiin osallistuin Finlandiatalossa. Vuosi 2017 oli suurten juhlien vuosi ympäri Suomea!

Teatteri, ooppera, tanssitaide, elokuvat, urheilutapahtumat

  • Käydään mielellään teatterissa ja konserteissa. Toivotaan enemmän teatteri- ja tanssiesityksiä sekä konsertteja Foibekartanoon. Tikkurilan teatteri esittää tänä vuonna lokakuun loppupuolella kuvaelma- ja runoillan teemalla Kirjeitä sinulle. Tämän projektin tuotantoon on myös Foibekartanolla suuri osuus ja meiltä on sen valmistamiseen osallistunut useita asukkaita muisteloineen. Olen varannut tilaisuuteen liput. Toivotaan, että saamme nähdä sen myös täällä kotikartanolla.
  • Katsotaan mielellään elokuvia. Elokuvaesitysten katsominen ja niistä keskustelu yhdessä Foibekartanon tiloissa olisi meillä oma leffateatteri! Kuulin, että tällaisia elokuvailtoja on jo suunnitteilla. Hyvä!
  • Penkkiurheilua harrastelaan kotikartanolla todella paljon. Onhan urheilu aina kuulunut suomalaiseen kulttuurin, miksei penkkiurheilukin. Pitänee järjestää yhteiset urheilukisojen katsontakahvit kun seuraavan kerran urheilurintamalla tapahtuu!

Muu taide ja kirjallisuus

  • Kotikartanollamme harrastetaan kuvataidetta ja muotoilua mm. Raijan korutaide on kaunista ja taidokasta, Foibekartanolla on toiminut mm. oma taide- ja käsityökerho.
  • Käydään mielellään taidenäyttelyissä. Toivotaan edelleen taiteilijavierailuja ja näyttelyjä Foibekartanoon.
  • Luetaan paljon erilaista kirjallisuutta. Tavattaisiin mielellään kirjailijavieraita Foibekartanossa, niin että olisi tilaisuus myös keskustella pienissä ryhmissä kirjallisuudesta. Tai vaikkapa kahdenkeskenkin! Omia lempikirjailijoitani olisivat historioitsija-kirjailijat, kuten romantikko Kaari Utrio tai Anna Kortelainen, suomalainen filosofian tohtori, vapaa tutkija, taidehistorioitsija ja tietokirjailija. Kortelainen on kirjoissaan käsitellyt erikoisesti Albert Edelfeltin elämää. Eikä sovi unohtaa historioitsija Teemu Keskisarjaa. Mainio kaveri, jonka kielenkäyttö ja valtava tietomäärä erikoisesti minua viehättää. On todella vaikeaa valita lempikirjailijaa lukemattomien hyvien joukosta.
  • Miten taide ja kirjallisuus vaikuttaa  ikäihmisen muistiin ja aivotoimintaan. Odotan Kiti Müllerin kertovan myös tästä meille.

Käsillä tekeminen ja luominen

  • Foibekartanon asukkaat harrastavat paljon käsillä tekemistä, käsitöitä, puutöitä jne. Tämä taas kerran nähtiin sadonkorjuumarkkinoiden myyntitiskien valikoimista. Oli aivan ihania töitä!
  • Käsityötaitoa ihaillaan ja katsotaan mielellään kauniita töitä.
  • Osallistutaan mielellään myös senioreiden yhteisiin leivonta ja ruoan valmistushetkiin. Niitä voi seurata myös youtubessa.

Tässä on koottuna luettelonomaisesti erilaisia osatekjöitä, jotka muodostavat meidän seniorikylämme Foibekartanon kulttuurin.

Jatketaan joku toinen kerta samasta tai uusista aiheista. Hyvää Joulun odotusta :)

 

Teksti: Mirja Lamminen, foibekartanolainen