“Iloa tuottavat asiat löytyvät yleensä läheltä”, sanoi MMT, FM, kasvitieteilijä ja valokuvataiteilija Saara Lilja näyttäessään Foibekartanolla Foibe Akatemia Extrassa kuvia lähiluonnosta. Hän tekee kuvistaan tauluja planetaarisen hyvinvoinnin näkökulmasta ja uskoo niiden hyvinvointia lisäävään voimaan. Foibe Akatemiassa hän puhui luontovalokuvataiteen merkityksestä ikäihmisille.
Saara on monimuotoisuuden ja ilmastonmuutoksen asiantuntija, joka on rakentanut kestävää kehitystä suomalaisessa yhteiskunnassa 30 vuoden ajan. Saara on tehnyt sitä erilaisissa rooleissa: virkamiehenä, tutkijana ja opettajana. Suuri osa tästä työstä on Suomessa kuitenkin tehty tiedon, ei taiteen näkökulmasta.
“Tarvitsemme tieteen ja taiteen välistä vuoropuhelua. Siitä ei ole pelkästään hyötyä vaan myös monenlaista iloa”, Saara sanoo.
Aiemmin tilanne oli Suomessa toisin. Kun suomalaisen kirjallisuuden seura perustettiin vuonna 1831, tiede ja taide olivat lähempänä toisiaan. Esimerkiksi runoilija Elias Lönnroth oli myös kasvitieteilijä. Saaran mielestä yhteiskunnan olisi palattava alkujuurille yhdistämään tiedettä ja taidetta jo siksi, että ihmiset oppivat asioita eri tavoin. “Osa oppii opiskelemalla, osa laulamalla tai taiteesta käsin”, hän sanoi.
Saara haluaa puhua maailmasta ja elämästä valokuvataiteen keinoin, koska taide tuo ihmiselle ratkaisuja ja iloa.
Foibe Akatemiassa Saara näytti ensimmäisenä ottamansa kuvan norjalaisesta merimaisemasta, jossa aurinko paistaa keskellä yötä. Kuvassa meri on paljastunut, näkyvissä ovat hiekka, kivet ja rakkolevä. Kuva toimi metaforana tavalle, jolla Saara haluaisi ihmisten kohtaavansa toisensa. “Liian usein puhumme vain asiaa emmekä uskalla paljastaa tunteita”, hän sanoi yleisölle.
Seuraavaksi Saara näytti kuvan kuin katkenneesta helminauhasta, jonka osaset ovat kytköksissä toisiinsa. Aluksi Saara oli arvellut sen olevan valkoinen, kylmien vesien koralli, mutta myöhemmin hänelle selvisi, että kyseessä on kylmien vesien kalkkikuorinen levä, joka kuuluu kylmien vesien koralliyhteisöihin.
Juuri tällaisia taidekuvia Foibekartanon asukkaat ovat saaneet kommentoida Taidehetkissä, joita Saara on pitänyt talolla ja joista Saara on nyt tehnyt tieteellisen tapaustutkimuksen. Taidehetkissä asukkailla on ollut mahdollisuus tällöin kohdata taiteen parissa. “Taidehetket vahvistavat ihmisen sisäisiä taitoja”, Saara sanoi.
Foibekartanon asukkaita taide kiinnostaa. Saara on opettanut Taidehetkissä kuviensa avulla myös katsomaan luontoa uudella tavalla. Mielikuvitus aktivoituu jopa siitä, että ei ensin ymmärrä näkemäänsä. Ihmiset myös näkevät kuvat eri tavalla, mikä on Saaran mielestä tärkeää.
Foibekartanolaiset vastasivat Saaran tutkimuskyselyssä, että taide kiinnostaa, tämä on erilaista, jotakin, jota en ole ennen nähnyt tai elämässä tärkeysjärjestys on muuttunut, ja taide on auttanut sopeutumaan ja tuo mielenrauhaa.
“En malta odottaa, että lumi sulaa, jotta voin mennä luontoon testaamaan uutta taitoani”, sanoi yksi vastaajista.
Osallistujat kiittelivät myös Saaran tapaa opettaa ja puhua ja sitä, kuinka helppo hänen kanssaan on kohdata. Saara siis toimii niin kuin opettaa.
Luonnolla on tutkitusti terveysvaikutuksia kaiken ikäisille. Kulttuurin kokeminen vahvistaa ihmisyyttä ja sosiaalista pääomaa. Saara muistutti lisäksi, kuinka tärkeää on tehdä asioita yhteisönä, ei yksin.
Vuosi 2024 on Suomessa nimetty sivistyksen teemavuodeksi. Katso Saara Liljan esitys Luontovalokuvataiteen merkitys ikäihmisille täällä.