Apple Watch Series 6 on Applen uusin älykellomalli. Sen tärkeimmät ominaisuudet painottuvat terveyden ja liikunnan seuraamiseen. Kellon avulla on mahdollista seurata esimerkiksi unta, EKG-sydänsähkökäyrää ja veren happipitoisuutta. Apple Watchissa on laajat kuntoilun seuranta- ja mittausmahdollisuudet sekä monipuolisesti sovelluksia eri liikuntalajeille. Kelloa voi käyttää turvallisesti niin kuntosalilla kuin vedessä. Kello kannustaa liikkumaan ja huomauttaa esimerkiksi pitkäkestoisesta paikallaanolosta. Apple Watchiin voi asettaa itselleen erilaisia aktiivisuustavoitteita kuten tietyn askelmäärän tai seisotun ajan. Älykellon avulla voi hoitaa puhelut, viestit ja kaupassa maksamisen. Apple Watch toimii ikään kuin älypuhelimen jatkeena, jonka vuoksi se tarvitsee parikseen iPhone-puhelimen.
Foibekartanolla Apple Watcheja pilotoivat Hyvän elämän koordinaattorit Eero Viljakainen, Nadja Liimatta ja Maria Paavolainen. Heidän lisäkseen Apple Watchia kokeilee hyvinvointiteknologiaopiskelija Jasper Norring. Tarkoituksena on selvittää älykellojen mahdollisuuksia työhyvinvoinnin seuraamisessa ja tukemisessa. Lisäksi pilotin tavoitteena on kartoittaa Apple Watchin soveltuvuutta ikäihmisten käyttöön. Testattavat toiminnot ja sovellukset valittiin mahdollisimman laaja-alaisesti.
Viljakainen keskittyy pilotissa Apple Watchin kuntoiluominaisuuksiin. Hän seuraa liikunnan kertamääriä, voimatasojen kasvua ja lihaskuntoharjoittelun kehittävyyttä. Viljakaisen tuloksia arvioidaan kehonkoostumusmittauksen avulla. Liimatta tarkastelee pilotissa Apple Watchin unenseurantaominaisuuksia. Hänen mielenkiinnon kohteenaan ovat unen kesto ja laatu sekä leposyke ja sykevälivaihtelu unen aikana. Unenseurantasovelluksen lisäksi Liimatta kokeilee Apple Watchin hengitysappia ja arvioi sen vaikutuksia. Paavolainen seuraa pilotissa työpäivän aikaista aktiivisuutta: seisomista, askelia ja kalorikulutusta. Älykello muistuttaa Paavolaista kerran tunnissa liikkumisesta ja venyttelystä. Norring vertaa kokeilun aikana Apple Watchin ja älysormus Ouran unenseurantatuloksia (unen kokonaismäärä, eri vaiheiden kesto, leposyke ja valmius päivään).
Kehittyvässä teknologiassa on valtavasti potentiaalia, jonka hyödyntämiseksi tarvitaan moniammatillista osaamista ja luovuutta. Heittäytymisellä ja itse toimeen tarttumalla on mahdollista löytää juuri itselleen sopivammat ratkaisut. Foibekartanon vuoden mittaisen Apple Watch-pilotin edistymistä voi seurata tässä blogissa, kun Hyvän elämän koordinaattorit jakavat kokeilun herättämiä ajatuksia ja oivalluksia!