Aloitin Foibekartanolla Apple Watch -kokeiluni jo hieman ennen varsinaista pilottia, toimiessani hyvinvointiteknologiaopiskelijoiden testiasiakkaana joulukuussa 2020. Ensimmäisen kokeilun tavoitteena oli tutustua ja käyttää mahdollisimman monipuolisesti kellon toimintoja sekä haastaa opiskelijoita käyttöön ottamisen opastuksessa ja käytönaikaisessa neuvomisessa. Kokeilussa tein myös omaa vertailua Apple Watch 6 ja Huawei Band 3 tietojen välillä. Lisäksi kartoitimme opiskelijoiden kanssa mitä ikäihmisille sopivia käyttö- ja soveltuvuusmahdollisuuksia älykellossa on ja miten kelloa voisi hyödyntää työhyvinvoinnin tukemisessa. Tavoitteet ovat pitkälle samoja tässä vuoden mittaisessa pilotissakin, mutta tavoitteita tutkitaan syvällisemmin ja yksilöidyimmillä alueilla.
Älykelloa en ollut käyttänyt aikaisemmin, mutta aktiivisuusrannekkeita olen käyttänyt jo pari vuotta - ensin Polarin Flow:a ja sitten Huawei Band 3:a. Laitteen/käyttöjärjestelmän vaihtamisessa on omat haasteensa. Kun laite tai käyttöjärjestelmä vaihtuu, pitkäaikainen hyvinvointimittareiden seuranta on hankalaa. Kokeilun alussa käytin toisessa kädessä älykelloa ja toisessa aktiivisuusranneketta, jotta pääsin vertaamaan niiden keräämiä tietoja.
Apple Watch 6 -älykellon käyttöönotto oli aika yksinkertaista ja laite esitteli itse omat päätoimintonsa. Parikseen Apple Watch vaatii iPhonen. Itselläni meni aluksi aikaa sen hahmottamiseen, että mitä toimintoja ohjaan kellosta ja mitä puhelimesta, mutta pikkuhiljaa tämäkin asian on valjennut. Tässä kohtaa haluan kuitenkin lisätä, että jos ei ole koskaan käyttänyt iOS-järjestelmää, alkuun menee aikaa sen opetteluun.
Kellotaulua voi mukauttaa haluamakseen ja siihen voi laittaa itselle tärkeimmät pikatoiminnot. Kosketusnäyttö on todella toimiva. Painallusnappeja löytyy vain kaksi ja niihin tulee painettua vahingossa vain harvoin. Opiskelijoiden kanssa mietimme, että kosketusnäyttö saattaa olla haastava, jos ikäihmisen kädet tärisevät tai jos sormissa on nivelrikkoa tai reumaa. Kellon tekstikoko on myös muokattavissa, joten huonompinäköinen todennäköisesti pärjää laitteen kanssa. Sovelluksia on kellossa todella paljon jo vakiona ja niiden näkymän saa joko listaksi tai kuvakkeiksi. Listanäkymä on mielestäni selkeämpi ja helpommin ymmärrettävä, jonka vuoksi näkisin, että se sopii paremmin huononäköisille ja iOS-aloittelijoille. Älykellossa useimmin käyttämiäni toimintoja ovat kello, ajastin, kalenteri, viestien lukeminen, puheluihin vastaaminen (kätevä, jos ei pääse puhelimelle) ja terveyssovellukset, kuten uni, syke, treeni ja EKG. Erilaisia raportteja Apple Watchista voi katsoa tiivistetysti kellosta ja laajemmin sitten puhelimen sovelluksesta. Kellossa löytyy myös turvaominaisuuksina kaatumisentunnistus ja hätänumeroon soitto. Akku on ladattava mukana tulevalla kaapelilla lähes päivittäin.
Kelloja on halkaisijaltaan ainakin 40 ja 44 mm kokoisina ja itselläni on tuo 44 mm. Kello on minulle ihan sopivan kokoinen, vaikkei ruista ranteessani olekaan liiaksi. Joskus olen tosin kolhinut kelloa esimerkiksi ovenkarmiin, ja aluksi minua hirvittikin kellon mahdollinen rikkoutuminen, mutta täytyy sanoa, että hyvin on kello kestänyt. Kellon vakioranneke ei soveltunut minulle, sillä se aiheutti ranteeseen jatkuvan ihoärsytyksen, jonka vuoksi tilasin kelloon teräsrannekkeen. Vaikkei arvaisi, teräsranneke on hyvin muodoltaan ja lämpötilaltaan käteen mukautuva ja sopii loistavasti myös tällaiselle herkkäihoiselle nikkeliallergikolle.
Kellon hinta on monella ratkaiseva tekijä. Laadukas Apple Watch-älykello kustantaa n. 440 € (9/2021). Aiemmin käyttämäni Huawein aktiivisuusranneke on hinnaltaan n. 35 €. Huaweissa onkin tosin vain muutamia toimintoja (syke-, aktiivisuus-, harjoitus- ja askelmittari, monipuolinen unenseuranta ja viestin lukeminen). Androidissa toimivassa Health-sovelluksessa voi seurata myös muita ominaisuuksia, kuten painoa, harjoituksia, asettaa liikuntatavoitteita ja käydä liikuntakursseja. Unen seuranta on Applessa mielestäni yllättävän ”kevyt”. Perussovelluksessa seurataan lähinnä vain unen kestoa ja jakautumista kevyeen sekä syvään uneen. Kuten tämän tekstin yhteydessä olevasta kuvasta näkee, eri mittareiden unimäärät eivät täsmää. Näppituntumalta sanoisin, että Huawei mittasi tuona joulukuun viikkona nukkumistani tarkemmin.